263. Misha

Arvioitu syntymäaika Säkäkorkeus Paino Sijainti Muuta
15.9.2015 (3v, 5kk) 40 cm 15 kg Halkia Steriloitu

Tämä koira on jo saanut kodin.

Kuulumisia 18.7.2017:

Hän pääsi kotihoitoon Suomeen 17.7.2107. Hän on rauhallinen, lempeä ja kiltti nuori poika. Hän asuu nyt muiden koirien ja kissojen kanssa maalla omakotitalossa. Misha tulee muiden koirien ja kussojen kanssa hyvin juttuun. Hän kävelee myös nätisti hihnassa. Kultaiseen poikaan saa tulla tutustumaan sovitusti hoitopaikkaan.

 

Kuvaus Venäjän ajalta:

Misha on kasvanut nuoreksi pojaksi kaupungin ulkopuolisessa hoitopaikassa. Hän on keskikokoista pienempi koiruus. Misha tottuu nopeasti uusiin ihmisiin. Poika on tottunut myös kissoihin. Hän osaa kulkea myös hihnassa. Ei hauku yleensä sisällä ainakaan omasta aloitteesta, mikäli muut koirat alkavat haukkumaan, niin saattaa myös haukahtaa kaveriksi. Poika ei ole tottunut kaupungin meluun, koska on asunut pienestä asti maalla. Mishka toivoisi pääsevänsä pian omaan kotiin. Hän on lempeä nuori poika.