194. Belochka

Arvioitu syntymäaika Säkäkorkeus Paino Sijainti Muuta
8.5.2015 (3v, 10kk) 50 cm 16 kg Nastola Steriloitu

Tämä koira on jo saanut kodin.

Belochka pääsi Suomeen kotihoitoon 29.3.2016. Hän on suloinen ja rauhallinen nuori narttu. Nykyinen hoitopaikka sijaitsee omakotitalossa, maalla. Hoitopaikassa on useampia koiria, sekä narttuja että uroksia, ja muutama kissa. Belka tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen. Aluksi tosin jännitti kovasti toisia koiria ja kissojakin. Hoitopaikassa Belka syö toistaiseksi kuivaruokaa (Golden Eagle). Ruoka on maistunut hyvin. Lapsiin ei olla vielä tutustuttu, joten niihin suhtautumisesta ei ole tietoa. Pietarissa Belka asui jonkin aikaa hoitopaikassa lapsiperheessä. Hän tuli siellä hyvin lasten kanssa juttuun.

Hoitotädin syli on maailman paras paikka. Uusia ihmisiä Belka hiukan arastelee, mutta tutustuu nopeasti. Hihnakävely sujuu hyvin ja vetämättä. Yksinolotkin ovat ensimmäistä yötä lukuunottamatta menneet hyvin (silloin Belka vinkui, raapi ovia ja oli aika stressaantunut matkasta Suomeen). Kovin haukkuherkältä koiralta Belka ei vaikuta, joten hän voinee asua kerrostalossakin. Tyttöön saa mennä tutustumaan Nastolaan sovitusti. Belka on Banjon ja Namin äiti.

Tietoja Venäjältä:

Belka löydettiin kylästä 170km päästä Pietarista. Hän oli jo jonkin aikaa pyörinyt siellä nurkilla. Kyläläiset tiesivät tytöllä olevan pennut jossakin piilossa. Vapaaehtoiset venäläiset saivat tytön kiinni, mutta pentuja he eivät meinanneet löytää mistään. Sitten kuin onnen kaupalla Belochka kuitenkin johdatteli pelastajat pentujen luokse, kenties aistien saavan apua. Näin niin äiti kuin pikkuriikkiset lapsoset saatiin turvaan pienestä kolosta autiotalossa. Onneksi etsintöihin ei mennyt kauan. Pennut olivat täysin säiden armoilla kolossa, kun ulkona oli lähes 20 astetta pakkasta. Belka ja pennut pääsivät kotihoitoon Pietariin lapsiperheeseen, jossa oli myös muita koiria ja kissoja. Tyttö tuli kaikkien kanssa siellä hyvin toimeen. Kun pennut kasvoivat, niin Belka pääsi toiseen, rauhallisempaan hoitopaikkaan kerrostaloon, jossa oli niin ikään koiria ja kissa. Tyttö otti tämänkin muuton lungisti. Hoitopaikassa tyttö tykkäsi leikkiä muiden koirien koirien kanssa ja juosta. Hän oli kovin kiinnostunut hajuista. Hän ei sielläkään ollut kovin haukkuvaista sorttia. Hoitaja ei tainnut koskaan kuulla Belkan haukkuvan. Tyttö on iloinen nuori koiruus.