098. Albina - Vini

Arvioitu syntymäaika Säkäkorkeus Paino Sijainti Muuta
3.9.2014 (4v, 5kk) 57 cm (kasvaa) 22 kg Suomessa Steriloitu

Tämä koira on jo saanut kodin.

Kuulumisia  18.2.2015
 
Albina on rauhallinen ja harkitsevainen pentu. Siskon saatua oman kodin, on meno rauhoittunut, kun ei ole enää painikaveria. Sisälle ei ole enää tullut vahinkoja pariin viikkoon. Vaikka hampaiden vaihto on meneillään, niin hän ei pureskele käsiä eikä tavaroita. Siankorvia sitäkin mieluummin. Albina ei kärsi eroahdistuksesta. Mainio pentu, mutta hihnakävely on vielä melkoista poukkoilua, sitä harjoitellaan.

Kuulumisia 20.1.2015, kotihoitajan kertomaa
 
Pennut ovat ystävällisiä, avoimia, eivätkä pelkää mitään, eivät edes uusia ihmisiä. Naapurin mies seisoi kerran oven takana kun lähdimme ulos; pennut vain heilauttivat häntää ja jatkoivat matkaa. Tervepäiset pennut. Ruoka maistuu ja vatsat ovat kunnossa.
 
Sisäsiisteyttä opetellaan ja tilanne vaikuttaa hyvältä: aina ulos päästyään asioivat. Ymmärrystä pidättämiseen ei vielä ole eli saattaa lirut tulla sisällekin, mikä nyt on normaalia tämän ikäisille. Jos tarpeeksi usein pääsevät ulos, sisälle ei tule mitään. Yöt viettävät omassa tilassa, nukkuvat rauhassa sisäsiisteinä.
 
Vaikea sanoa mistään eroista pentujen kesken; Albina tukee hakemaan rapsutuksia ja jakelemaan pusuja ehkä useammin. Haukkuherkkiä eivät ole. Illalla oma kuvajainen ikkunassa saattaa aiheuttaa haukkukohtauksen, mutta nopeasti palautuvat, kun saavat muuta mielenkiintoista tekemistä. Ulkona syntyneiksi pennuiksi he ovat kyllä sosiaalisia ja pitävät ihmisistä.

Kuulumisia 18.1.2015

Albina pääsi 15.1.2015 Helsinkiin kotihoitoon omakotitaloon yhdessä Ilonan kanssa! Pentukaiset ovat iloisia ja leikkisiä! 

Kuulumiset 2.1.2015:
Koko pentue pääsi kotihoitoon 30.12.2014 juuri ennen uuden vuoden tulituksia! He asuvat nyt kerrostalossa kotihoitajan hellässä huomassa. Albina asuu eri paikassa kuin Polly ja Ilona.

Alkuperäinen kuvaus:


Neljän tytön pentue asustelee hautausmaalla, missä he myös todennäköisesti syntyivät. Emoa ei ole enää näkynyt. Heille rakennettiin suoja. Heitä ruokkii kaksi naista kahdesti päivässä. Naiset myös madottivat pennut. Pennut ovat myös saaneet vitamiineja vahvistukseksi. He ovat hellyydenkipeitä ja iloisia. Albina on eloisa leikkijä ja rakastaa silityksiä. Pentukaiset rokotetaan joulukuun alussa.

Video kotihoidosta: http://youtu.be/xurv1VlqTug

Video kotihoidosta Helsingissä: http://youtu.be/XEV6M_owFNA