090. Ulína

Arvioitu syntymäaika Säkäkorkeus Paino Sijainti Muuta
1.3.2009 (9v, 8kk) 58 cm 24 kg Suomessa Steriloitu

Tämä koira on jo saanut kodin.

Ulina tuli 16.10.2014 Suomeen kotihoitoon!

Kuulumisia kotihoidosta 27.11.2014:


Ulinalle on taas tullut lisää painoa, sekä lihasmassaa. Ulinan elämä ei ole ollut helppoa. Hänet löydettiin ulkoa pentuna ja hän on mennyt kodista toiseen. Suurimman osan ajasta hän on saanut olla samassa kotihoitopaikassa, mutta tyttö ei ole saanut huomiota tai yksilöllistä hoitoa, eikä kunnollista ruokaa (myöskään kovin säännöllisesti). Tällä hetkellä Ulinan suolistofloora on järkkynyt ja suoliston nukka vaurioitunut. Tätä hoidetaan raakaruokinnalla todella varovasti edeten, sekä maitohappobakteereilla.

Viimeisin kotihoitopaikka oli köyhä ja koiria, sekä muita eläimiä oli paljon. Ruokaa ei ollut joka päivä tarjolla ja Ulina laihtui. Hänelle ei ollut suojaa, mutta kotihoitaja rakensi hänelle ja muille koirille löytämistään tarvikkeista vajan tyyppisen hökkelin, jossa koirat asuivat. Siellä he olivat turvassa, vaikka lämmin siellä ei ollut. Ulinan onneksi pakkasia ei ehtinyt olemaan kuin muutamana päivänä, ennen kuin hän pääsi muuttamaan kiireellisenä Suomeen kotihoitooon.

 Ulina on edistynyt mahtavasti ja osaa jo muutamia käskyjä suomeksi. Häntä voi pitää vapaana valvottuna, kun pitää kontaktin yllä ja luoksetulo on hallussa. Ulina rakastaa juoksemista ja olisi varmasti mitä mukavin lenkkikaveri, niin hölkkään kuin kovempaankin menoon. Tyttö on ketterä ja loikkii mielellään kepin kanssa. Tuo sen myös takaisin ja pudottaa jalkoihin uudestaan heitettäväksi.

Ulina ulkoilee joka päivä hihnassa ja on myös vapaana. Istuu alas ja antaa pukea nätisti valjaat. Lenkillä kulkee kivasti hihnassa, vaikka välillä vetää. Tykkää haistella puskia ja rakastaa piehtaroida lumessa.

 Tytön turkki on helppohoitoinen ja riittää, kun karvanlähdön aikaan harjaa pohjavillan. Ulina antaa tarkastaa hampaat, ikenet, silmät, korvat ja leikata kynnet todella nätisti. Tätä harjoitellaan päivittäin. Tyttö on hyvin tottunut ihmsen käsittelyyn ja luottaa omaan ihmiseen. Vieraisiin suhtautuu myös erittäin ystävällisesti ja tahtoo silityksiä. Ulina on ystävällinen, iloinen, avoin kaikkien kanssa toimeentuleva koiruus, joka haluaa elämältään vain yhtä: täysipainoista koiran elämää, rakastettuna perheenjäsenenä omassa, lämpimässä kodissaan, vihdoin.

Kuulumisia kotihoidosta 18.10.2014:

Ulina on älykäs ja helposti koulutettavissa. Tyttö on iloinen, leikkisä ja juoksee mielellään. Hän osaa istua, mennä maaten, omalle paikalleen ja tulla luokse käskystä venäjäksi. Ulina rakastaa ruokaa ja haluaisi syödä koko ajan. Saattaa pölliä ruokaa pöydältä. Hänellä on erittäin hyvä ruokahalu. Tällä hetkellä tyttö syö raakaruokaa.

Ulina asuu kotihoitoperheessä, jossa on tanskandoggiuros ja kaksi kissaa. Tulee kaikkien kanssa loistavasti toimeen. Leikkii nätisti kaikkien kanssa. Tykkää juoksemisleikeistä. Leikkii myös kepillä ja tuo sen takaisin heitettäväksi.

Ulina rakastaa ihmisten läheisyyttä. Tahtoisi silityksiä koko ajan. Alussa tullessaan uuteen paikkaan saattaa vinkua ennen kuin tottuu. Haukkuu myös aluksi jäädessään yksin. Lopettaa kuitenkin pian ja käy maaten. Ulina on hellyttävä ja lempeä koiruus, joka haluaisi jo pian muuttaa omaan kotiin. Häneen saa tulla tutustumaan sovitusti Järvenpään lähelle Pornaisiin.

Menneisyys Venäjällä:

Ulina löydettiin kaulapanta kaulassa pentuna ulkoa. Omistajaa ei koskaan löytynyt. Hän on asunut lähes koko elämänsä kotihoidossa Pietarissa suurimmaksi osaksi kerrostalossa. Hän rakastaa pitkiä lenkkejä ja juoksemista, tykkää myös uida. Tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, niin urosten kuin narttujen. Pari viimeistä viikkoa Venäjällä, asui omakotitalon aitauksessa muiden koirien kanssa.

Videoita:
http://youtu.be/aEs-k9xNBSU