035. Richard- Litissa

Arvioitu syntymäaika Säkäkorkeus Paino Sijainti Muuta
15.5.2012 (6v, 6kk) 60 cm 26 kg Pietari, Venäjä Steriloitu

Tämä koira on jo saanut kodin.

Richard on asunut 15.7.2014 alkaen kerrostaloasunnossa kotihoidossa. Kotihoidossa asuu kuusi muuta koiraa ja 17 kissaa, joista yhdeksän ovat kissanpentuja. Rich tulee kaikkien kanssa toimeen niin kissojen kuin koirien. Leikkii todella nätisti viisi kiloisen pennun Lilun kanssa, vaikka kokoeroa on. Kissoihin ei osoita kiinnostusta. Jos muuta koirat alkavat jahtaamaan juoksevaa kissaa, niin silloin saattaa tehdä muun lauman perässä samoin, mutta ei hauku, toisin kuin muut.

Kotihoidossa asuu myös lapsia (3-, 7- ja 14- vuotiaat). Richard tulee myös heidän kanssa hyvin toimeen. Kun asuntoon tulee vieras ihminen, niin poika haukkuu ensin. Kun hän huomaa, että vieras on kutsuttu ja sijaisäiti alkaa jutella, niin Richard menee vieraan luokse ja laskee päänsä tämän käsiin. Kotona nukkuu mielellään sängyn vieressä kerällä. Ei järsi mitään. Tykkää syödä makuuasennossa, halaten etutassuilla kuppia.

Perheen ollessa kotona, Rich tykkää mennä makaamaan jalkojen juureen. Ei hauku perheen ollessa poissa. Heidän tullessa kotiin ja ollessaan vielä ulko-oven takana, alkaa haukkumaan innoissaan. Ollessaan hississä menossa pihalle, Richard tykkää tökkiä kotihoitajaa päällään pyytäessään silityksiä. Ulkona käyttäytyy myös hyvin toisten koirien kanssa, kävelee nätisti muiden vieressä. Ei vedä hihnassa. Vapaana ei lähde kauas, haistelee ruohoa ja tulee luokse kutsusta. Richard tahtoisi jo muuttaa Suomeen omaan, rakastavaan kotiin.